keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Mitä tänään syötäisiin?

Mistä Penun päivän ateriat koostuvat? Maanantaina meillä syötiin oheisen menun mukaan.

Aamupalaksi banaania, päärynää, Realia ja turkkilaista joghurttia pakastekuivatuilla marjoilla.

Aamupala

 Lounaaksi tomaattia, keitettyjä herneitä ja riisiä kanakastikkeella, jossa on sipulia ja paprikaa.

Lounas

Välipalaksi päärynää ja vastaleivottua vadelma-banaanimuffinssia (jota neiti ei muuten edes maistanut).

Välipala

Päivälliseksi kurkkua, raejuustoa ja bataatti-jauhelihavuokaa.

Päivällinen

Iltapalaksi päärynäsoseella kuorrutettua kaurapuuroa, jossa on porkkanaraastetta.

Iltapala

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Voihan kotihoidontuki!

Huoh! Miten ihmiset oikein elävät tällä kotihoidontuella? Olen kituutellut nyt jo viisi kuukautta lähes samoilla tuloilla kuin opiskeluaikoina enkä todellakaan ymmärrä, miten lapsiperheet tulevat toimeen, kun toinen vanhempi on kotona. Toki eläminen on ihan mahdollista, jos on kotona eikä halua mennä minnekään tai ostaa mitään. Pidemmän päälle sellainen alkaa tosin olla vähän kyllästyttävää kaikille osapuolille.

Kituuttelua pitäisi kestää vielä vuoden verran, sillä tämän hetken suunnitelmissamme on, että Pirkko jää vielä elokuusta alkaen vuodeksi kotiin. Ensin hän pitää pois "isyys"lomansa ja sen jälkeen on hoitovapaalla lopun aikaa.

Menoeriä kuitenkin piisaa. Ihan täysin emme jaksa tuijotella omia seiniä, joten tämän kuun lopulla lähdemme käymään Saksassa. Kesälläkin tekisi mieli matkustaa, ettei ihan koko lomaa kykkisi kotona. Kulunut talvi on ollut autollemme epäonninen ja olemme joutuneet korjauttamaan sitä muutamaan otteeseen. Ja nyt tuulilasi pitäisi vaihtaa toistamiseen lyhyen ajan sisään. Pöh.

Ja vähän kiehtoisi mennä Lapsimessuille. Kävimme siellä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja olihan se aika hulabaloota! Olisi kuitenkin kiva mennä katselemaan, löytyisikö sieltä Penulle ihania uusia vaatteita, vaikkei niitä olisi edes varaa ostaa. :D Liput messuille eivät valitettavasti ole myöskään ilmaisia, joten tällä hetkellä painiskelen elämääkin suuremmissa ongelmissa: mennäkö vai eikö mennä? :D Tuhlatako rahaa, jota ei sen liiemmin ole? Nää on näitä. Firstworldproblems.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Poskihampaat

Kiukkua, itkua, kiukkua, itkua, huutoa, parkua. Mikään ei ole hyvin. Mihinkään ei jaksa keskittyä. Yksin ei voi olla. Koko ajan pitää päästä syliin. Sylissä ei viihdytä. Elämä on täynnä vastoinkäymisiä. Lisää kiukkua, itkua, huutoa ja parkua. Ruoka onneksi maistuu jotenkin - joskin vähän valikoiden. Vatsa on löysänä ja ilmavaivat kovat.

Jos ei tullut selväksi, niin meillä tehdään poskihampaita. Jep jup. Tosi kiva. Ei mulla muuta.

Kai tästä(kin) selviää hengissä (niin lapsi kuin äiditkin)?!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Penu pian 1 v 2 kk

Penu on pian jo vuoden ja kaksi kuukautta vanha. Hän on harkitsevainen (ja edelleen lähes kalju :D :D) pieni tyttö, joka tarkkailee ympäristöään jatkuvasti. Hän on hieman varautunut uusissa tilanteissa eikä heti uskalla lähteä tutkimusmatkoille. Kaikkea täytyy ensin hieman tarkkailla, minkä jälkeen voi tehdä tarkempaa tuttavuutta.

Etenemiskeinona meillä on edelleen konttaus. Selvät ensiaskeleensa Penu otti noin kaksi viikkoa sitten, jolloin hän ihan yhtäkkiä kyykistyi poimimaan avaimeni eteisen lattialta ja tämän jälkeen lähti kävelemään ne kädessä eteenpäin. Me katsoimme Pirkon kanssa ihaillen ja sanattomina: nyt se jo kävelee! <3 Penu kääntyi katsomaan meitä hölmistyneenä eikä tajunnut tehneensä mitään erikoista. Sama juttu oli konttaamisen ja ryömimisen kanssa: Penulla on kyllä taitoa, mutta ei tietoa taidosta eikä uskallusta yrittää. Käveleminen ei ole toistunut tuon yhden kerran jälkeen. Muutamia hassuja askeleita hän on sattumalta ottanut, mutta hän selvästi aina ajattelee, ettei ilman tukea voi kävellä ja siirtyy aina konttausasentoon. Luulen, että hän harkitsee kävelemistä tarpeeksi kauan, kunnes tietää osaavansa sen lähes täydellisesti - vähän niin kuin ryömimisen ja konttaamisen kanssa. Toisaalta odotan innoissani kävelemistä, sillä silloin esimerkiksi ulkoiluista tulee helpompia, mutta toisaalta olen todella iloinen, ettei Penu vielä kävele, jolloin minun täytyisi juosta koko ajan perässä, kun neiti lähtisi karkuun.

Penu tykkää syödä ja onkin tullut äiteihinsä siinä, että ruokailusta pitää nauttia ja pöydän ääressä voi istua pitkän aikaa (erityisen kätevää jos olemme jossain kahvilassa tai ravintolassa). Välillä jopa niin pitkään, että äitejä alkaa hieman kyllästyttää. Neiti unohtuukin helposti haaveilemaan ruokapöydässä. Ruokaa lapataan suuhun hartaasti kaksin käsin tai haarukalla tai lusikalla (kunhan äiti on vain ensin täyttänyt haarukan/lusikan). Lemppariruokia ovat erilaiset kanakastikkeet riisillä, pasta bolognese, bataattikiekot, kala ja raejuusto. Nämä katoavat lautaselta heti. Kasvikset ja uudet asiat ovat epäilyttäviä eikä niitä välttämättä uskalla maistaa.

Kun syömme keittiönpöydän ääressä, näkee Penu suoraan ikkunasta ulos. Ikkunasta näkyy usein lintuja tai laskeutuvia lentokoneita, joita on hauska bongailla. Kun jokin liikkuva asia putkahtaa näkyviin, ilmoittaa Penu tästä kovaan ääneen A-A-A, ja kun lintu tai lentokone katoaa näkyvistä, täytyy sille aina vilkuttaa.

Parasta puuhaa tällä hetkellä on laatikoiden ja kaappien tutkiminen ja tyhjentäminen. Mielenkiintoisimpia ovat kylpyhuoneen kaapit, sillä äidit tulevat aina sulkemaan ne. Myös pyykkien levittäminen on hauskaa, kun märät vaatteet voi heittää koneesta lattialle. Sen jälkeen on hyvä työntää pää pesukoneeseen ja kuikuilla, josko sieltä vielä jotain löytyisi. Astianpesukonekin on aika jännä juttu. Parasta on, kun sen saa laittaa itse päälle nappia painamalla. Myös astianpesukoneelle täytyy aina välillä huudella A-A-A, jos se on käynnissä.

Muita lempparijuttuja ovat peuhaaminen sohvalla tai sängyssä, äitien kaataminen maahan ja niiden päällä kiipeileminen, kirjojen lukeminen, kylpyammeessa istuminen vettä läiskyttäen, ulos meneminen (jos vaan ei tarvitsisi pukea) ja vetoketjujen avaaminen ja sulkeminen. Penu voi viihdyttää itseään jopa puoli tuntia sillä, että hän laittaa Pirkon makaamaan maahan ja avaa tämän collegepaidan vetoketjua ja laittaa sitä kiinni. Voi sitä riemua!

Suurin inhokki on tällä hetkellä ehdottomasti ulkovaatteiden pukeminen. Penu on aina innoissaan menossa ulos, mutta haalarin laittaminen on yhtä tuskaa niin äideille kuin lapsellekin. Paras keino (jota yritin kaihtaa mahdollisimman pitkään) onnistua vaatteiden laittamisessa on puhelimesta Penu-videoiden katsominen. Muita inhokkeja ovat hampaiden peseminen ja autossa matkustaminen. Olen joskus aiemmin tainnutkin kirjoittaa siitä, kuinka Penu ei todellakaan nuku autossa (paitsi, jos on päikkäriaika), joten pidemmät automatkat ovat hereilläoloaikoina melkoista tuskaa. Onneksi ikkunasta näkee vähän ulos ja pystyy tarkkailemaan ympäristöä. Aina kun ajamme autolla tunneliin, kuuluukin takapenkiltä ponteva ilmoitus A-A-A, jolloin Penu ilmoittaa äideille, että tunnelissa ollaan. :D

Tyttö on niin iso ja niin pieni yhtä aikaa. Iltaisin, ennen kuin menemme Pirkon kanssa itse nukkumaan, käymme aina katsomassa Penua omassa huoneessaan. Siellä se iso pieni pötkylä tuhisee omassa sängyssään välillä peppu pystyssä, välillä selällään kädet levällään. Ja aina siinä hetkessä ajattelen, kuinka onnekkaita me olemme ollessamme tuon pötkylän vanhempia, ja tunnen pakahduttavaa rakkauden tunnetta siitä, kuinka kukaan voi olla niin rakas ja niin tärkeä! <3

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Dear diary

Yö oli omalta osaltani taas huono. Penu nukkui koko yön kiltisti, mutta itse en saanut unta ja pyörin tuntikausia sängyssä. Niinä hetkinä, kun nukahdin, herätti kissamme minut uniltani maukumalla. Penu heräsi puoli kahdeksan jälkeen. Pirkko oli juuri lähtenyt töihin, kun Penu huuteli sängystään. Reppanalla oli jäänyt käsi pinnan ja seinän väliin jumiin eikä hän päässyt liikkumaan. Nykyään nappula on aamuisin melko pirteä ja iloinen eikä herää itkuun, mikä oli vielä jokin aika sitten enemmän sääntö kuin poikkeus.

Teimme aamupesut, vaihdoimme puhtaan vaipan ja laitoimme päivävaatteet päälle. Penu jaksoi viihdyttää itseään hammastahnatuubilla kuten muinakin aamuina. Laitoin meille aamupalaa: itselleni vakioaamiaistani mikropuuroa, Penulle paahtoleipää, banaania, päärynää ja joghurttia. Typy söi omansa innolla ja otti joghurttia muutamaan otteeseen lisää. Aamupalan aikana ulkona lumisade yltyi ja sää näytti jo melko toivottomalta. Hetken mietin, jaksanko lähteä minnekään, mutta onneksi olin päättänyt jo etukäteen, ettemme viettäisi koko päivää kotona. Aamupalan jälkeen sääkin kirkastui, ja aurinko alkoi paistaa pilvettömältä taivaalta.

Puoli kymmenen maissa kasasin vankkurimme ja kaikki mahdolliset tavarat ja suuntasimme matkamme läheiseen kauppakeskukseen. Matkalla Penu ihmetteli autoja, nostureita, rakennustyömiehiä, traktoreita, lintuja ja huuteli niille rattaistaan. Perille päästyämme kävimme ensin Prismassa ostamassa Penulle yhden ruokapurkin, sillä kotonamme ei ollut mitään mukaanotettavaa. Menimme leikkipaikalle, missä oli muitakin lapsia leikkimässä. Penu laski liukumäkeä, kiipesi portaita ylös ja käveli ympäri leikkialuetta - pitäen tietenkin minun sormestani kiinni.

Kun kello läheni yhtätoista, suuntasimme kahvilaan, jossa itse söin lounaaksi bagelin ja Penu sai oman pöperönsä ja vielä smoothien päälle. Kahvikupin tyhjennyttyä kävimme vaihtamassa vaipan (tietenkin ruuan aikana tuli pieni kakka) ja menimme vielä hetkeksi leikkimään. Lopuksi kiersin vielä muutaman lastenvaateliikkeen ja mukaan tarttui alennuksesta ihana tunikamekko, joka tosin menee kaappiin odottamaan ensi syksyä ja talvea, sillä mekko oli kokoa 86. Kahdentoista jälkeen pakkasin vaunuihin omaisuutemme ja Penun ja lähdin kävelemään kohti kotia. Olipa piristävää käydä jossain, vaikka juttuseuraa ei pahemmin ollutkaan! Kotimatkalla soitin äidilleni ja juttelimme pitkään niitä näitä.

Kotiin tultuamme Penu jäi alas nukkumaan rattaisiin. Itse nautin hetken omasta ajasta teekupposen ja somen äärellä. Siivoilin keittiötä, viikkasin pyykkejä ja laitoin välipalan valmiiksi. Herätin Penun unilta varttia yli kolme, jotta unet eivät venyisi liian pitkiksi. Tietenkin hän oli itkeskellyt ensimmäisen ja toisen tunnin jälkeen, mutta kun kolme tuntia oli kulunut, veteli Penu onnellisesti sikeitä.

Puoli neljän maissa söimme välipalan, minkä jälkeen Pirkko tulikin töistä. Leikimme kotona ja valmistelin päivällistä, joka onneksi oli suurimmaksi osaksi edellisen päivän tähteistä koottu. Ruuan jälkeen suuntasimme kauppaan ruokaostoksille koko perheen voimin, niin kuin tapanamme on aina tiistaisin. Penu pomppasi rattaissa ja vahti kärryjen kasvavaa ostosvuorta. Kotiin tultuamme Penu auttoi ostoskassien purkamisessa ja ehti leikkiä vielä jonkin aikaa. Iltapuurolle kävimme puoli kahdeksan tienoilla. Pirkko hoiti syöttämisen ja itse pakkailin samalla kamoja seuraavan aamun jumppaa varten.

Puuron jälkeen vuorossa olivat iltapesut. Pirkko oli tässäkin ohjaksissa, jotta minä sain pestyä samalla omat hiukseni. Penu sai puhtaan vaipan, yöpuvun ja villasukat jalkaan. Pirkko meni nukuttamaan (ihana vaimo jaksaa tämän lähes joka ilta), missä kestikin hieman tavallista kauemmin, sillä Penu tuntui olevan kovin riehakkaalla tuulella. Joskus puoli yhdeksän jälkeen nappula oli kuitenkin simahtanut, mikä tarkoitti äideille hetken omaa aikaa: iltapala makuuhuoneeseen ja Netflixistä laatuohjelmia ajatusten nollaamiseksi.

Pirkko nukahti hetkessä, kun sammutimme valot. Itse aloitin taas jo tavaksi tulleen pyörimisen ja pyöriskelin useamman tunnin. Huoh. Vauva nukkuu hyvin, miksen itsekin voisi? Ehkäpä ensi yönä saisin kunnon yöunet.

Raija

p.s. Tämä kirjoitus on itseäni varten muistuttamaan, millainen oli tuiki tavallinen arkipäivämme. Juttelimme taannoin Pirkon kanssa ja sanoin, etten oikein muista, mitä tein vuosi sitten keväällä Penun kanssa ja millaisia päivät olivat. Ehkäpä tämän avulla muistan jotain tästä keväästä. :)

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Vauvakuume

Voi apua! Nyt se iski! Vauvakuume! En kestä! Liian moni kaveri ja tuttu on raskaana, liian moni yrittää. Liian monta isoa mahaa on tullut vastaan viime aikoina. Liian monta ihanaa vauvanvaatetta, liian monta ihanaa vauvauutista.

Tämä fiilis kyllä tulee ja menee vähän ailahdellen. Yhdessä hetkessä mietin, että olispas ihanaa tehdä vielä toinen vauva, ja hetken päästä olen aivan kauhuissani siitä, mitä mielessäni oikein liikkuu. Me ei selvittäisi siitä hengissä! Ei edes synnytyksestä, saati sitten kokonaisesta vauvavuodesta! Kaikista hulluinta tässä on se, että mulla on ikävä piinapäiviä ja sitä alkuraskauden huonoa oloa. Luitte oikein. Siis piinapäiviä. Ja huonoa oloa. Oikeesti?! Mitä hohdokasta siinä oli, että odotti negatiivista raskaustestiä? Tai sitä kamalaa, etovaa, oksettavaa oloa? Näissä imetyksen lopettamisen jälkeisissä hormonihuuruissa selkeesti jotain tosi jännää. Tai no, ehkä siinä oli se ihan alkuraskauden jännitys ja hohto. Se, kun meillä oli salaisuus, jota moni ei vielä tiennyt.

Olemme päättäneet jo kauan sitten, että yksi lapsi riittää. Kaikella järjellä ajateltuna, emme todellakaan voi ryhtyä kakkoskierrokselle. Enkä sitä oikeasti edes halua. Mutta välillä jossain hormonihuuruissa sitä eksyy johonkin pumpulimaailmaan, jossa lasten hankkiminen ja kasvattaminen on ilmaista, vauvat eivät itke ja taivaalta sataa vaahtokarkkeja. Silloin mielessä vilahtaa ajatus: entä jos sittenkin?

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Yksien päiksyjen rytmi

Meillä on nyt virallisesti (tai no, siis melko pysyvästi veikkaisin) siirrytty yksien päiksyjen rytmiin. Koko viime viikko oli vähän totuttelua itselleni, koska rutiinit olivat olleet niin tarkat jo monen kuukauden ajan. Se aika, jolloin ennen touhuttiin ja käytiin eri paikoissa, käytetäänkin nyt nukkumiseen. Tämän äidin pasmat menivät siis ihan sekaisin, kun piti totutella siihen, missä välissä ehtii laittaa ruokaa, siivota, touhuta, lähteä jonnekin ja niin edelleen.

Aluksi en olisi ollenkaan halunnut muuttaa rytmiä, sillä tykkäsin rauhallisista aamuista, jolloin Penu kävi nukkumaan klo 9-10 välillä ja itse sai sillä aikaa tehdä kotihommia tai ottaa rennosti. Nyt omaa aikaa joutuu odottamaan aina kahteentoista asti! Apua! Ja heti aamusta pitäisi olla Penun kanssa energinen, jos jotain haluaa tehdä! :D

Olen kuitenkin yrittänyt ottaa nyt tavaksi sen, että käyn vaunulenkillä, kun Penu käy nukkumaan. Heitän vajaan tunnin lenkin, jonka jälkeen minulla periaatteessa pitäisi olla vielä noin kaksi tuntia aikaa laittaa ruokaa ja levähtää (jos siis Penu vain nukkuu). Tämä on ollut oikeastaan aika mukavaa, ja perjantai tuntuikin ihan täydelliseltä äitiyslomapäivältä, kun jaksoi käydä reippailemassa auringonpaisteessa. Ehkäpä pikkuhiljaa pääsisin näistä raskauden mukana tulleista kiloista ja makkaroista eroon. Niin... onneksi tämä nenäni edessä oleva suklaakakkupala auttaa taatusti! :D