keskiviikko 16. elokuuta 2017

Vauvauinti

Sunnuntaina alkoi meidän Penun ensimmäinen harrastus: vauvauinti! Olisimme päässeet uintiin jo keväällä, kun Penu täytti 3 kuukautta, mutta silloin painoa ei ollut ihan vielä viittä kiloa, joten päätimme siirtää aloituksen nyt syksyyn. Ja hyvä niin. Penu oli silloin vielä niin pieni (ja pelokas), joten luulen, että uinneista olisi tullut yhtä huutoa - toisin kuin nyt. Penu loisti kuin Naantalin aurinko, kun pääsi uimaan! :)

Me äidit olimme etukäteen hieman jännittyneitä, sillä uintikertaan liittyi niin monta muuttuvaa elementtiä, joiden takia kaikki olisi voinut mennä pieleen. Suurin jännityksen aihe olivat päikkärit: miten ne ajoittuvat uintiaamuna, saako Penu kunnon unet. Noooh, ei oikein saanut, vaan uintihetkellä olisi ollut juuri päiksyaika. Lisäksi pelkäsimme sitä, alkaako Penu vierastaa muita ihmisiä ja vierasta paikkaa. Tämä pelko osoittautui onneksemme turhaksi! Huh!

Olimme paikalla jo hyvissä ajoin, koska emme tienneet, kuinka kauan aikaa menisi kaikkeen säätöön. Oli loistava juttu, että meillä oli vähän ylimääräistä aikaa, sillä menimme altaan reunalle katsomaan tilaa jo noin 10 minuuttia ennen vuoromme alkua. Penulla oli siis tarpeeksi aikaa katsella ympärilleen ja sopeutua uuteen tilaan ja tilanteeseen. Uima-allasta hän katsoi suurin silmin ja odotti innoissaan veteen pääsyä. Kun sinne vihdoin päästiin, olivat Penun ilmeet näkemisen arvoisia: hämmästystä, ihmetystä, iloa ja riemua! Vesi oli jännän tuntuista ja sitä oli kiva taputtaa ja räiskyttää Pirkko-äidin sylistä. Kummastusta aiheutti se, kun vettä sitten roiskui naamalle. Voi Penu. <3

Allasaikamme on kokonaisuudessaan 30 minuuttia, mutta ensimmäisellä kerralla vietimme altaassa vain 15 minuuttia, jotta pääsimme altaasta pois siinä vaiheessa, kun Penulla oli vielä hyvä fiilis. Suihkussakin oli kivaa, ja pesemisen ja pukeutumisen jälkeen ei olisi millään malttanut syödä. Koko kotimatkan Penu lauloi kovaan ääneen omassa kantokopassaan takapenkillä ja kotiin päästyä hän nukahti saman tien, kun laskimme hänet vaunuihin. Reppana oli vähän väsynyt, mutta jaksoi hienosti koko uinnin ja kotimatkan!

Kaiken kaikkiaan uinnista jäi loistava fiilis! Nyt odotamme jo innolla seuraavaa uintia. Toivotaan, että se menisi yhtä hyvin kuin ensimmäinen kerta.

p.s. Olipa muuten helppoa olla naisparina uinnissa, kun pääsimme yhdessä suihkutiloihin eikä tarvinnut miettiä, mihin Penu laitetaan sillä aikaa, kun itse käymme suihkussa! :) Sääliksi kävi muut äidit, joiden vauvat itkivät kantokopissaan ja odottivat, kun äidit kävivät suihkussa.

6 kommenttia:

  1. Vauvauinnista täälläkin jo haaveillaan, voi juku! Meidän läheisen kaupungin uimahalli aukeaa nyt syysloma viikolla, se on ollut melki reilu vuoden remontissa! Kutkuttavaa päästä mahdollisesti ensi syksynä uuteen uimahalliin vauvan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsette! Nopeasti vuosi vierähtää ja kohta olettekin siellä. :)

      Poista
  2. Vauvauinti on ihan parasta! Osa ei tietenkään niin tykkää mutta L oli myös todella innoissaan heti ekasta kerrasta asti joten uintiharrastus on vain jatkunut ja mikäs sen parempaa. Mahtavaa nähdä se lapsen riemu vedestä! On myös jännä huomata kuinka hienosti vauvatkin jo osaa olla vedessä ja sukeltaa. Meinataan viedä seuraava tulokas myös uimaan, jos sekin innostuisi! Naisparina on joo ihan loistava etu kun molemmat voi olla pukkarissa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riemu oli kyllä ihan parasta! Mä olen itse ollut aina tosi huono uimaan ja pelkään vähän vettä, joten toivon, että Penusta ei tule samanlaista, vaan oppisi jo pienenä.

      Poista
  3. Kiva kuulla, ettei olla ainoita Matti Myöhäisiä ton uinnin aloituksen kanssa! Me ei vaan saatu aikaiseksi ilmoittautua aikaisemmin uintiin, niin mekin vasta ens kuussa mennään ekaa kertaa uimaan. Vähän jännittää, miten siitä suoriudutaan kaikkine juttuineen, mutta ihan innoissaan ollaan kyllä menossa kuitenkin :) Alek ihan varmasti nauttii, kun jo kylpeminenkin on hänelle niin riemukasta puuhaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Alek tykkää! :) Me itse asiassa ilmottauduttiin uintiin jo joskus helmi-maaliskuussa, mutta pienen painon ja kesätauon takia päästiin aloittamaan vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :)

      Poista