maanantai 26. helmikuuta 2018

Loma tuli, loma meni

Viime viikolla me vietimme koko perheen yhteistä talvilomaa. Viikko oli aivan täydellinen säiden kannalta, kun aurinkoinen ilma helli Etelä-Suomea koko viikon. Oli kyllä ihana viettää aikaa koko perheen kesken. Arkipäivisin ei normaalisti paljoa ehditä tehdä yhdessä, koska Pirkko on päivät töissä, joten nautimme lomasta täysin siemauksin. Viikko kului vain aivan liian nopeasti, ja tänään Pirkon piti palata taas sorvin ääreen.

Lomalla me
- tapasimme muutamaa kaveria,
- kävimme Penun 1-vuotishammaslääkärissä,
- kävimme 1-vuotiskuvauksessa,
- ulkoilimme kauniissa aurinkoisessa säässä,
- kävimme Helsingissä,
- varasimme seuraavan ulkomaanmatkan,
- kahvittelimme loman aloittajaisiksi sekä lopettajaisiksi,
- kävimme uimassa (kuten joka viikko),
- katsoimme Olympialaisia ja
- otimme rennosti ja nautimme tekemättömyydestä.

Emme viitsineet tehdä etukäteen mitään sen suurempia suunnitelmia hammaslääkäriä ja kuvausta lukuunottamatta, sillä ajattelimme, että siirtäisimme pikkuhiljaa Penun päivärytmiä kaksista päiväunista yksiin uniin. Päivän rytmi näyttää riippuvan tällä hetkellä täysin siitä, monelta Penu herää aamuisin. Jos hän nukkuu kahdeksaan, on todennäköistä, että selvitään vain yksillä unilla. Jos hän herää aikaisemmin, täytyy päivään mahduttaa vielä kahdet unet, sillä muuten koko päivä on yhtä kiukkua ja kitinää.

Alkuviikon ajan Penu meni selvästi kahden päiksyn rytmillä, mutta nyt viikonloppuna pääsimme yksiin uniin. Oli ihana, kun neiti heräsi aamulla selvästi tyytyväisenä ja pirteänä pitkän yön jäljiltä. Päiväunille mentiin vasta klo 12 ja sitä ennen ehdittiin nauttia lounas. Olin itse aivan hukassa, kun jo monen kuukauden ajan on ollut sama rytmi ja on tottunut siihen. Nyt en osannut ollenkaan toimia, kun rytmi heitti täysin häränpyllyä. Onpas sitä jo kaavoihin kangistunut. :D Tänään tosin palattiin taas hetkellisesti vanhaan kaavaan, sillä Penu heräsi jo seitsemältä. Hyvä niin, sillä nyt ehdin taas vähän päivitellä blogia. :)

Loman aikana Penu kehittyi jonkin verran kävelemisessä. Hän ei edelleenkään kävele ilman tukea, mutta tuen kanssa vauhti on huima. Muutamat askeleet Penu kuitenkin otti parina päivänä ilman tukea, kun päästimme Pirkon kanssa irti ja Penu painoi menemään eteenpäin. Nuo kerrat olivat kuitenkin täysin tiedostamattomia eikä Penu itse tajua taaskaan osaavansa kävellä. :D Ryömimisen ja konttaamisen kanssa oli täysin sama juttu: taitoa oli, mutta tietoa siitä ei! :D Jonkin aikaa varmasti siis treenaillaan vielä, ennen kuin Penu ottaa varsinaiset ensiaskeleensa.

Tällä viikolla jännitämme erityisesti keskiviikkoa, kun eduskunnassa äänestetään äitiyslaista. En voi edelleenkään ymmärtää, että asiasta täytyy edes keskustella. Lain olisi pitänyt tulla voimaan jo kauan sitten! Eduskunnassa käytyä keskustelua aiheesta en voinut seurata ollenkaan. Tiesin jo etukäteen, kuinka loistavia vasta-argumentteja muutamilta sankareilta tulisi (ja niin taisi tullakin, sikäli mikäli jälkikäteen somessa näin päivityksiä), joten päätin säästää itseni siltä kidutukselta ja olla kokonaan seuraamatta. Toivon hartaasti, että keskiviikkona voisimme juhlia taas hieman tasa-arvoisempaa Suomea, vaikka lakimuutos omalla kohdallamme tuleekin liian myöhään. Kaikki peukut pystyssä!

lauantai 17. helmikuuta 2018

Kiirettä pitää

Äh, tuntuu siltä, että nykyään ei ole ollenkaan aikaa kirjoittaa, vaikka halua olisikin. Mielessäni on monta postausta, joista pitäisi kirjoittaa, mutten ole vain ehtinyt. Taidan siis tyytyä listaamaan asioita, joista olisin halunnut turista ehkä enemmänkin kuin yhden rivin.

1. Yhden päiksyn päivä
Viime lauantaina meillä elettiin jännittäviä aikoja, kun Penu veti päivän vain yksillä päiväunilla!

2. Seisova vauva (tai siis taapero)!
Penu hiffasi pitkästä aikaa, miten seistään ilman tukea! Mahtavaa! On ihan ylisöpöä, kun hän irroittaa otteensa, nostaa kädet ilmaan ja virnistää leveästi: katsokaa, kun mä seison! <3

3. Pahoinvointi
Täällä elellään taas ovulaatioaikaa, ja pahoinvointi on ollut aika infernaalista jo reilun viikon! Voi elämä! Ei kai tämä voi oikeasti jatkua kovin kauaa? Kai kiertopahoinvoinnin on jossain vaiheessa pakko loppua?

4. Raskausfiilistelyä
Olen viime aikoina saanut elää mukana erään raskauden alkumetrejä, mikä on ollut aika ihanaa! On tullut jopa vähän ikävä alkuraskautta ja alkuhuumaa. On kuitenkin ollut ihan mahtavaa elää raskautta näin sivustakatsojana! :)

5. Olympialaiset
Tässä ehkä syy siihen, miksi en ole ehtinyt kirjoittaa. Heh. Näiden äitien elämän kohokohta on taas koittanut: Olympialaiset! Penu onkin saanut viime viikon aikana ruutuaikaa koko pienen elämänsä edestä ja kunnon aivopesua penkkiurheilun (ja ehkä vähän taitoluistelun) saloihin. :D

tiistai 6. helmikuuta 2018

Uusi neuvola

Penun syntymäpäivänä kävimme pitkästä aikaa neuvolassa. Outoa, kun nykyään siellä käydään niin harvoin, sillä vuosi sitten ramppasimme neuvolassa lähes joka viikko. Tietenkin vasta nyt, kun käyntejä on enää noin kerran vuodessa, olemme vaihtaneet neuvolamme astetta parempaan. :D

Tässä meidän nurkilla sijaitsee kaksi neuvolaa, joihin on oikeastaan lähes yhtä pitkä matka. Edellinen oli terveyskeskuksen yhteydessä eikä siinä periaatteessa ollut mitään vikaa, mutta jostain syystä en koskaan oikein pitänyt paikasta: vanha ja hieman likainen rakennus, jossa rattaat piti jättää eteiseen kaikkien ohikulkijoiden saataville. Raskausaikana meillä oli ihana täti, joten silloin en asiaa sen enempää miettinyt, mutta Penun syntymän jälkeen neuvolatätimme vaihtui enkä koskaan oikein päässyt tämän kanssa samalle aaltopituudelle. Penun myötä mukana kulkivat tietenkin myös rattaat, joten pelkäsin joka kerta, että ne lähtevät kävelemään käyntimme aikana.

Kävimme viime syksynä ottamassa influenssarokotteet tässä uudessa neuvolassamme, koska omaamme ei saanut aikoja. Tykästyin paikkaan, sillä se oli paljon siistimpi ja puhtaamman oloinen kuin aikaisempi neuvolamme. Rattaat saimme sisätiloihin lukkojen taakse, joten niidenkään puolesta ei tarvinnut pelätä. Kun sitten varasimme yksivuotisneuvolaa, päätimme ottaa ajan tuohon toiseen paikkaan - ja sekös kannatti! Ahdistus neuvolakäynneistä laski saman tien monen monta prosenttiyksikköä!

Kaiken lisäksi uusi neuvolatätimme on aivan ihana! Ei vanhassakaan periaatteessa mitään vikaa ollut, mutta tämä uusi on vain paljon enemmän meidän tyylinen ja hänen kanssaan oli todella mukava rupatella. Edellinen neuvolatätimme oli yleensä paljon hiljaa ja itselläni oli siellä aina sellainen olo, että minun pitäisi aloittaa keskustelu, pitää sitä yllä ja kysellä neuvolatädin kuulumisia, jolloin päädyinkin olemaan enemmän hiljaa (tyylini vastaisesti :D) ja pyrkimään huoneesta mahdollisimman pian ulos.

Näin jälkiviisaana olisi pitänyt tajuta vaihtaa neuvolaa jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Juhlat juhlittu

Meidän yksivuotias on nyt juhlittu taaperoksi. Itse syntymäpäivään ei sisältynyt sen suurempaa juhlimista kuin erityinen aamupala ja muutaman paketin avaaminen aamulla. Varsinaiset bileet pidimme lauantaina, mihin kuluikin koko päivä.

Syntymäpäiväaamuna Penu heräsi tavalliseen tapaansa hyvissä ajoin ennen seitsemää. Menimme Pirkon kanssa hänen huoneeseensa (kun kutsu oli käynyt) muutaman lahjan kera ja lauloimme Paljon onnea vaan. Lahjat tulimme avaamaan äitien sänkyyn, minkä jälkeen vuorossa oli herkkuaamupala.

Juhlapäivän aamiainen

Varsinaisen juhlapäivän kunniaksi saimme mahtavan lumipyryn, jota kirosin ihan muutamaan otteeseen. Pirkko lähti normaaliin tapaansa autolla töihin ja me jäimme Penun kanssa kotiin. Ohjelmassa oli ainoastaan selviytyä neuvolaan rattaitten kanssa. Sieltä sitten Pirkko tulisi hakemaan meidät. Lunta oli tullut niin paljon, että rattaitten työntäminen ei tullut kysymykseenkään. Pihaamme ei tietenkään ollut aurattu - niin kuin ei yhtäkään kävelytietä. Päädyin vetämään rattaita perässäni lähimmälle bussipysäkille, jonne on noin 300 metrin matka. Jo ensimmäisten 20 metrin jälkeen puuskutin kuin höyryjuna ja olin hiestä läpimärkä. Lunta oli noin polveen asti ja lumi pakkautui mukavasti rattaiden alakoriin. Kun pääsin autotien hollille, työnsin lopun matkaa tietä pitkin. Ainakaan bussi ei pääsisi hurauttamaan ohi ilman meitä. Pääsimme onneksi bussiin ja sillä lähes perille asti.

Neuvolakäynti meni hyvin ja säästä huolimatta Pirkko ehti puolessavälissä mukaan. Olimme itse asiassa vaihtaneet neuvolaa, joten pääsimme ihan uuden tätösen juttusille. Ja juttu luistikin oikein hyvin. Kävimme läpi kaikkia mahdollisia Penun asioita, mittasimme ja punnitsimme tytön ja lopuksi Penu sai kaksi rokotetta. Pieni itku niistä tuli, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Kotimatkalla neiti nukahti autoon ja saikin nukkua päiväunet siellä, sillä auton saaminen kotipihaan oli taas omanlaisensa operaatio lumipyryn takia. Lopulta kuitenkin pääsimme kotiin pari tuntia myöhempään kuin olin kuvitellut. Siinä menikin siis koko syntymäpäivä.

Lauantaina pidimme varsinaiset pippalot. Ne menivät oikein hyvin. Ensimmäiseen kattaukseen saapuivat minun vanhempani ja isoäitini vähän pidemmän matkan päästä. Penu sai muutamia paketteja ja avasi niitä innoissaan. Parasta taisikin olla lahjapaperi ja lahjanauha. Toiseen kattaukseen saapui hieman enemmän väkeä: Pirkon perhettä, kummit puolisoineen ja muutama kaveri. Aluksi suuri ihmismäärä taisi vähän pelästyttää neitiä, mutta pian hän tottui ja tykkäsi selvästi, kun oli leikittäjiä. Itse hääräsin keittiössä, joten en oikein edes tiedä, mitä juhlissa tapahtui. :D Tarjoilut olivat onnistuneet ja niitä oli melko sopivasti. Kun vihdoinkin saimme vieraat ulos, rösähdin sohvalle lopen uupuneena. Onneksi synttäreitä juhlitaan vain kerran vuodessa!


Pirkon askartelema melonihai

torstai 1. helmikuuta 2018

1-vuotias!

72 cm ja 8140 g täyttä kultaa ja rakkautta. Meidän Penu. <3 Tänään 1-vuotias. Hei hei vauvavuosi, tervetuloa taaperotouhut!